Lehtien artikkeliarkisto auttaa löytämään kulloinkin ajankohtaiset puheenaiheet.
Episodi14/09/2026 21:00:00
Tänään tv:ssä: Vuoden 2001 elokuva putsasi pöydän Jussi-gaalassa –”Koskettava, elämänmyönteinen ja kaunis”
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut kotimainen elokuva Joki. Jarmo Lampelan ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on kuvaus pikkukaupungin ihmisistä valintojen edessä. Elokuvassa kuusi toisiaan sivuavaa ja leikkaavaa tarinaa ajoittuu yhteen syksyiseen lauantaiaamupäivään. Lentokoneen äänivallin puhkaisu liittää tapahtumat toisiinsa. Pääosia esittävät Sanna Hietala, Juha Kukkonen, Ilkka Koivula, Liisa Vuori ja Antti Mikkola. Joki putsasi pöydän vuoden 2002 Jussi-gaalassa. […]
Episodi14/09/2026 18:30:00
Mark Gatiss ennustaa Doctor Who -sarjalle samaa kohtaloa kuin 1980-luvulla: ”Minulla on tunne, että nyt voi käydä samoin”
Kulttisarja Doctor Who on paraikaa haastavassa tilanteessa. Sarjaan vuosikymmenen alussa mukaan tullut Disney päätti yhteistyön BBC:n kanssa vain kahden kauden jälkeen. Tavoitteena oli löytää uutta yleisöä Disney plus -palvelusta ja aloittaa tuotannon näkökulmasta osin puhtaalta pöydältä, mutta suunnitelmat eivät menneet aivan putkeen. IMDB:ssä viimeisimmän kauden arvio on 7.1. Myös täksi jouluksi suunniteltu erikoisjakso peruttiin, ja […]
Episodi14/09/2026 18:00:08
Netflix ja Sega yhdistävät voimansa – kulttipelistä tehdään elokuva
Netflix ja Sega ovat julkistaneet uuden yhteistyön, jonka myötä useita peliyhtiön hittipelejä sovitetaan elokuviksi ja sarjoiksi. Ensimmäisenä vuorossa on Crazy Taxi. Vuonna 1999 pelihalleissa julkaistuun toimintapeliin perustuvan elokuvan käsikirjoittavat Dan Gregor ja Doug Mand, jotka olivat mukana kirjoittamassa vuoden 2025 Mies ja alaston ase -elokuvaa. Crazy Taxissa pelaajan tehtävänä on kuljettaa asiakkaita taksilla määränpäähänsä mahdollisimman […]
Episodi14/09/2026 03:30:00
Tänään tv:ssä: Vuoden 1985 Rocky-elokuvan kuvauksissa Sylvester Stallone sai niin kovan tällin että joutui 8 päiväksi tehohoitoon
Rocky IV (1985) on Rocky-sarjan ehkä puhtain 1980-luvun tuote: nyrkkeilyelokuva, musiikkivideo ja kylmän sodan suurieleinen idän ja lännen välienselvittely samassa paketissa. Sylvester Stallone vastasi tällä kertaa sekä käsikirjoituksesta että ohjauksesta ja esitti tietenkin jälleen Rocky Balboaa. Vastustajaksi saapuu Neuvostoliitosta lähes yli-inhimilliseksi rakennettu Ivan Drago (Dolph Lundgren), jonka iskuvoimaa mitataan laboratoriossa ja harjoittelua tuetaan aikansa huipputeknologialla. […]
Episodi14/09/2026 03:01:00
Illalla tv:ssä: Vuoden 2003 leffa toi Hoffmanin ja Hackmanin ensi kertaa yhteen – kuvausten jälkeen vedettiin kännit
Illan elokuvatarjonnasta löytyy oikeussalitrilleri Valamiehet (Runaway Jury, 2003), joka perustuu John Grishamin romaaniin. New Orleansissa käynnistyy oikeudenkäynti suurta asevalmistajaa vastaan. Celeste Wood vaatii yhtiötä vastuuseen miehensä kuolemasta, sillä tämä ammuttiin yhtiön valmistamalla aseella. Oikeudenkäynnin valamiehistöön päätyy Nicholas Easter, jolla on kuitenkin omat suunnitelmansa. Hän ryhtyy vaikuttamaan salaa muiden valamiehistön jäsenten mielipiteisiin. Samaan aikaan aseyhtiön palkkaama […]
Episodi14/09/2026 02:00:00
Tänään tv:ssä: Vuoden 2021 Bond-elokuvassa on dramaattisin loppu, mitä elokuvasarjassa on koskaan nähty
Kesä on kääntynyt syksyyn, ja television Bond-maraton saapuu päätökseensä. 007 No Time to Die tuli monien viivästysten jälkeen teattereihin syksyllä 2021. Cary Joji Fukunagan (True Detective) ohjaama elokuva on Bond-seikkailujen valioyksilö. Se on erityinen myös siinä mielessä, että se jää Daniel Craigin viimeiseksi esiintymiseksi salaisen agentin roolissa. Craig voi tämän elokuvan jälkeen ripustaa Walther PPK:n naulaan […]
Episodi14/09/2026 01:00:02
Sydney Sweeney vastasi nakukohuun uusilla kuvilla – jakoi myös Serena Williamsin ja Megan Rapinoen alastonkuvat
Euphoriasta ja Kotiapulaisesta tuttu Sydney Sweeney on vastannut epäsuorasti Novig-mainoskampanjansa herättämään kritiikkiin julkaisemalla lisää kuvia. Euphoria-tähden yhteistyö urheiluvedonlyöntiin keskittyvän yhtiön kanssa nousi puheenaiheeksi, kun kampanjan ensimmäisessä mainoksessa hän poseerasi alastomana jalkapallojen peittäessä vartaloa. Sweeney julkaisi NFL:n pelipäivänä Instagramissa videon, jossa hän toteaa ”pelipäivä!”, sekä kuvasarjan, jossa hän poseeraa muun muassa tennispallon ja -mailan, koripallon, pesäpallomailan […]
Episodi14/09/2026 00:00:37
Tämä 1990-luvun lastenohjelmasta kertova kauhukomedia on levittäjänsä suurin teatterimenestys sitten koronapandemian
Kauhukomedia Buddy jatkaa vahvaa menoaan Yhdysvaltain elokuvateattereissa. ”Nostalgialla leikitteleväksi, vinksahtaneeksi satiiriksi” kuvailtu leffa keräsi kolmantena viikonloppunaan 3,5 miljoonaa dollaria ja päätyi jenkkilistalla kuudenneksi. Kokonaislipputulot ovat nyt noin 21,2 miljoonaa dollaria. Buddy kertoo 1990-luvun lastenohjelman nuorista tähdistä, jotka uhmaavat oranssia yksisarvisjuontajaa. R-ikärajalla varustetun elokuvan tulot putosivat vain 39 prosenttia edellisestä viikonlopusta, mikä on pienen budjetin kauhuelokuvalle […]
Episodi13/09/2026 23:00:12
Superman-tähti näyttelee NFL-pelaaja, joka kuoli syöpään vuonna 1986 vain 25-vuotiaana – katso uusi traileri
David Corenswet (Superman) nähdään tositarinaan perustuvassa urheiludraamassa Mr. Irrelevant. Elokuva kertoo jenkkifutaaja John Tugglesta, jonka New York Giants varasi vuoden 1983 draftin viimeisenä pelaajana. Tuggle sai valinnan myötä ikävän ”Mr. Irrelevant” -lempinimen, mutta nousi tästä huolimatta Giantsin kokoonpanoon ja teki vaikutuksen sekä kentällä, että sen ulkopuolella. Elokuva seuraa Tugglen viimeisiä kuukausia ennen kuin hän kuoli […]
Episodi13/09/2026 22:00:43
Gary Oldman uskoo HBO:n Harry Potter -sarjan olevan ”tyydyttävämpi” kuin elokuvat – sarja alkaa Maxissa jouluna 2026
Näyttelijä Gary Oldman arvioi HBO:n Harry Potter -sarjan olevan ”tyydyttävämpi” kokemus kuin alkuperäiset elokuvat. ”Uskon, että sarjamuoto antaa tekijöille aikaa sovittaa J. K. Rowlingin kirjat uskollisemmin”, Sirius Blackia neljässä elokuvassa esittänyt Oldman lausui. Hän muistutti Entertainment Weeklylle, että leffoista jouduttiin leikkaamaan paljon sisältöä, vaikka niiden kestot venyivät jopa lähes kolmeen tuntiin. ”Henkilöhahmoista menetettiin tärkeitä yksityiskohtia, […]
Urheilulehti13/09/2026 20:39:00
Outo episodi suorassa lähetyksessä – F1-tähti kivahti: ”Saan juoda mitä haluan”
Erikoinen hässäkkä välittyi kansainväliseen televisiolähetykseen.
Episodi13/09/2026 20:00:28
The Batman: Part II:n pahishuhu oli totta – nyt näkyy tuttuja juttuja
The Batman: Part II on viivästynyt jo useita kertoja. Eikä se varsinaisesti auta huhujen kanssa, koska leffasta on kuiskuteltu jo vaikka ja mitä. Eihän tätä olla tehty kuin vasta kuutisen vuotta. Monet huhut liittyvät elokuvan pahikseen tai oikeastaan pahiksiin. Eräs sitkeimmistä huhuista on liittynyt Gothamin vallanpitäjistä ja rahaeliitistä koostuvaan rikollisjärjestö Court of Owliin. Kuvauspaikalta on […]
Episodi13/09/2026 13:00:00
Netflixistä poistuu loistava mysteerileffa – Rotten Tomatoes -luku 97!
Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä (Knives Out, 2019) poistuu Netflixistä 30. syyskuuta. Rian Johnsonin (Star Wars: The Last Jedi) ohjaamassa mysteerielokuvassa 85-vuotias rikoskirjailija löydetään kuolleena hänen syntymäpäiviensä jälkeen. Kuolemaa palkataan tutkimaan etsivä, joka yrittää löytää totuuden kuoleman takana. Etsivä joutuu kohtamaan kirjailijan riitaisen perheen ja uskollisen palvelusväen. Pääosissa nähdään Daniel Craig, Chris Evans, Ana […]
Episodi13/09/2026 11:00:00
HBO Maxiin lisättiin loistotrilleri! Yksi vuoden 2024 parhaista elokuvista
Conclave (2024) on lisätty HBO Maxin valikoimaan. Edward Bergerin ohjaama jännityselokuva perustuu Robert Harrisin romaaniin. Conclave voitti parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Elokuvassa kardinaali Lawrence (Ralph Fiennes) on määrätty johtamaan tätä salaista prosessia rakastetun paavin odottamattoman kuoleman jälkeen. Kun katolisen kirkon valtaapitävimmät johtajat ovat kokoontuneet eri puolilta maailmaa ja sulkeutuneet Vatikaanin saleihin, Lawrence löytää itsensä salaliiton […]
Episodi13/09/2026 08:30:17
Tämä elokuva näyttää, miten tuntematon käsikirjoittaja loi Rockyn 1970-luvulla – ylistäviä arvioita Torontossa
Peter Farrellyn ohjaama I Play Rocky on saanut vahvan vastaanoton Toronton elokuvajuhlilla. Elokuva kertoo tuntemattomasta käsikirjoittajasta, joka ei tingi periaatteestaan esittää pääroolia kynäilemässään elokuvassa. Siitäkin huolimatta, että hänelle tarjotaan käsikirjoituksesta suuria summia. Mies on tietysti Sylvester Stallone, kyseessä Rocky ja tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun puoliväliin. Anthony Ippolito esittää nuorta Stallonea. Deadline ylisti hänen suoritustaan ”poikkeuksellisen tarkaksi”, […]
Episodi13/09/2026 08:00:03
1990-luvun rakastetun kulttielokuvan jatko-osa nousi listaykköseksi – tähdet palasivat rooleihinsa 28 vuoden jälkeen
Sandra Bullockin ja Nicole Kidmanin tähdittämä Practical Magic 2 nousi Pohjois-Amerikan teattereiden viikonlopun ykköselokuvaksi. Elokuva keräsi perjantaina 13 miljoonaa dollaria 4 146 teatterista, ja sen ennakoidaan yltävän noin 30 miljoonan dollarin avausviikonloppuun. Samalla se katkaisi Spider-Man: Brand New Dayn putken, jossa se oli ykkösenä kuusi viikkoa peräkkäin. Vuoden 1998 Siskoni on noita -elokuvan leffan tähdet […]
Episodi13/09/2026 07:30:31
Viisiosainen trillerisarja kuvaa, miten salaliittoteoriat myrkyttävät lähes 15 vuotta kestäneen naapuruussuhteen – katso traileri
Tip Toe -minisarjasta on julkaistu uusi traileri. Alan Cumming esittää Spit & Polish -baaria pyörittävää homomiestä. David Morrisseyn tulkitsema Clive on puolestaan kahden teini-ikäisen pojan isä ja sähköasentaja, joka on asunut hänen naapurissaan lähes 15 vuotta. Pitkään rauhallisena säilynyt naapuruussuhde alkaa murentua, kun Clive ajautuu sosiaalisen median salaliittoteorioiden vaikutuspiiriin. Erimielisyydet muuttuvat pian uhkaavaksi väkivallaksi Manchesterin […]
Episodi13/09/2026 07:00:02
Seth Rogenin ja Anna Kendrickin tähdittämä Babies saa ensi-iltansa 2027 – aihe on Rogenille poikkeuksellisen henkilökohtainen
Seth Rogenin ja hänen vaimonsa Lauren Miller Rogenin uusi komediadraama Babies tarkastelee pariskuntaa, joka pohtii vanhemmuutta ja päätyy kyseenalaistamaan, haluaako se lapsia lainkaan. Lauren Miller Rogenin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva perustuu osin parin omiin kokemuksiin. ”Tarina on poikkeuksellisen henkilökohtainen ja heijastelee vaimoni kanssa käymiä keskusteluja”, Seth Rogen kommentoi. Elokuvassa Rogen ja Anna Kendrick esittävät avioparia, […]
Episodi13/09/2026 06:30:02
Pierce Brosnan, 73, veikkaa uutta Bondia: ”He voivat ottaa näyttelijän, jota kukaan ei tunne” – kuusi nimeä listalla
Pierce Brosnan uskoo uuden Bond-näyttelijän olevan täysin tuntematon nimi, niin sanottu ”musta hevonen”. Tällä hetkellä 007-päärooliin on yhdistetty kuusi nimeä: Jack Barton, Jack Lowden, Callum Turner, Jacob Elordi, Paul Mescal ja Harris Dickinson. Brosnan veikkaa, että valinta ei tule osumaan yhteenkään heistä. ”He ovat hyviä näyttelijöitä, mutta valinta saattaa tulla täysin takavasemmalta. He voivat ottaa […]
Episodi13/09/2026 04:31:00
Yöllä tv:ssä: Kahden maailman välissä – Steven Spielbergin haastava scifi saa 4 tähteä
Yön tv-tarjonnassa on scifi-seikkailu Ready Player One (2018). Elokuva perustuu Ernest Clinen vuonna 2011 julkaistuun bestseller-romaaniin, ja se löytyy myös suoratoistopalvelu Prime Videosta. Vuonna 2045 todellisuus on monille niin ankea paikka, että ihmiset viettävät suuren osan ajastaan OASISissa. Virtuaalimaailman luoja James Halliday kuolee ja jättää jälkeensä viimeisen haasteensa. Hän on piilottanut OASISiin pääsiäismunan, jonka löytäjälle […]
Lehtiartikkeliarkisto


















