Parhaat kirjat turvallisesti netistä

Laaja valikoima uutuuskirjoja ja kirjaklassikoita.

Menu

Korkiakangas, Heidi

Riparisäätöä, Aatu Sorsa

Realistinen ja ronskin riemastuttava varhaisnuortenkirja kertoo Aatun kesästä, josta tulee jalkoja kuumottavien käänteiden ansiosta sittenkin riparikesä.

Lampela, Hannele

Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut

Prinsessa Pikkiriikin käsittelyssä mm. Tuhkimo, Pieni Punahilkka, Hannu ja Kerttu saavat astetta hervottomamman tulkinnan.

Lindman, Mervi

Peppe on ihana

Uudessa Peppe-kuvakirjassa ihmetellään montaa asiaa: Peppen kahta silmää, juoksuun ehtiviä jalkoja, pianoa soittavia sormia.

Kallio, Maaret

Murkens ja hirmuinen syysmyrsky

Opetelkaa yhdessä tunne- ja vuorovaikutustaitoja tarinan siivittämänä.


Kanto, Anneli

Paavo Virtanen ja tauti

Virtasen perheen lapsikatras on vallannut kukin vuorollaan pääroolin mainiossa lastenkirjasarjassa.

Parvela, Timo

Pate aarresaarella

Pate samuraimiekan jäljillä. Pate saa enoltaan lahjan:Paketti oli melkein musta.

Parvela, Timo

Pate ja Alaskan aarre

Missä aarre, siellä merirosvo. Pate, Senja ja Totti-supertassu on kutsuttu Alaskaan, sillä vanhoilla kullankaivajien mailla tapahtuu kummia.

Parvela, Timo

Pate ja savannien sankarit

Pate villieläinten puolella. Suosiotaan kasvattanut Pate seikkailee nyt Afrikan savanneilla.


Parvela, Timo

Pate ja tähtien sotku

Tehtävä Telluksen tuolla puolen. Kymmenennessä Pate-kirjassa avaruusroistot saavat kyytiä.

Parvela, Timo

Paten jalkapallokirja / Paten kalastuskirja

Jalkapalloa ja kalastusta hömelön mutta hyväsydämisen Paten seurassa.

Parvela, Timo

Pate, viidakon kuningas

Mitä tekisit, jos paras ystäväsi olisi pahassa pulassa.

Karhu, Satu

Pipsa ja parhaat synttärikemut

Hauskimmat synttärikemut ikinä. Hulvaton kuvakirja Pipsasta ja kavereista.


Snow, Cristal

Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous

Kun sydän on suuri, siihen mahtuu äärettömästi rakkautta.

Alcott, Louisa May

Pikku naisia

Maailmankuulu tyttökirja kuvaa Marchin neljän sisaruksen elämää sisällissodan ajan Yhdysvalloissa.

Tarvainen, Nina

Petteri Kaniini - vuodenaikojen kirja

Ihastuttava kirja-aarre neljän vuodenajan ihmeistä.

Kuusela, Anne-Maria

Pieni kirja tunteista

Räyhäämistä, karjumista, lelut lentää vaan. Kulmakarvat kurtistuvat, on kaikki kamalaa.


Kunnas, Mauri

Pieni luontokirja

Miltä näyttää päivänkakkara. Voiko ketunleipiä syödä.

Kunnas, Mauri

Pieni pelkojen kirja

Pelko pois. Tartu rohkeasti Pieneen pelkojen kirjaan.

Kirkkopelto, Katri

Piki ja pöljä päivä

Pikillä on huono päivä. Matkalla päiväkotiin vain kiukuttaa, ja Isokin on pahalla tuulella.

Jäntti, Riikka

Pikku hiiren joulu

- Äiti, milloin on joulu. Hiiru alkaa odottaa joulua jo marraskuussa, mutta onneksi odottaessa voi keksiä kaikenlaista hauskaa.